Sinkko.org Mediaräppänä

Mihin enää tarvitaan harava-antennia? Kuka jaksaa viritellä kanavia jatkuvasti uudelleen? Miksi ulkomainen sijoitusyhtiö rahastaa suomalaista veronmaksajaa? Miksi televisio ei Suomessa seuraa luontevasti aikaansa ja alan kansainvälistä teknistä kehitystä? This blog post is also available in English

Ei ole mikään uusi juttu, että televisiota voi katsoa puhelimesta. Se taasen on vähän uudempi ajatus, että viitsiikö televisiota katsoa perinteisellä tavalla töllöstä ollenkaan? Tarkemmin sanottuna kyse on minkä verkon kautta televisiota haluaa jatkossa katsoa, kun kuvan jakaminen puhelimesta isolle ruudulle on niin helppoa ja puhelin on sentään aina mukana.

Ajatus kirkastui oikeastaan kun olimme perinteisellä heinäkuun venereissulla Saaristo- ja Ahvenanmerellä. Perinteinen antennivastaanotto (DVB-T ja T2) ei ole yksinkertaista ympäristössä, jossa sijainti vaihtelee päivittäin. Lähetystä vastaanotetaan tyypillisesti jonkun maastoesteen suojassa (tuulelta) ja paikassa jossa on useita metallisia vastaanottoa häiritseviä heijastimia (aka. muiden mastoja). Itseäni olisi kaikesta lomautumisesta huolimatta kiinnostanut illalla katsoa uutiset ja sää. Ongelmavyyhtiin kun lisätään hidas ja rasittava päivittäinen kanavanhakurumba (aina uudessa paikassa) sekä paikalliset rajoitukset eri kanavanippujen jakeluun paikkakunnittain (esim. Ahvenanmaa ja Lappi), niin hiipii mieleen että pitäkää tunkkinne – minä luen kirjaa mieluummin. Elämänrytmiä ei noin ylipäätäänkään enää rakenneta TV-uutisten lähetysajan pohjalta, joten kellokin oli yleensä lähempänä puolta yötä kun Kymmenen Uutiset olisivat kiinnostaneet.

Näitä haasteita pyrin taklaamaan tuomalla veneelle kotoa turhaksi jääneen edellisen sukupolven AppleTV:n (3. gen). Samalla hankittiin myös Huawein LTE-mokkula, joka tarjoaa mobiilin netin WLAN:in kautta kaikille laitteille. Se muutti televisionkatsomistottumukset veneellämme täysin. Kävikin ilmi, että kaikissa yöpymissämme paikoissa kuului vähintään 3G -tasoinen mobiiliverkko. Sen verkon kautta sisältöjä katsottaessa laatu on aina paras mahdollinen lähetyksen katkeamatta (adaptive streaming), yleensä kuitenkin kelpo HD. Kanavia ei tarvitse virittää koko ajan jne. Kuvan siirtäminen isolle ruudulle toimii langattomasti todella helposti (esim. AirPlay tai Chromecast).

Mutta. Käyttökokemuksen puolesta kaukosäätimellä tapahtuva lineaarinen kanavasurffailu vie vielä ainakin toistaiseksi laiskalla voiton. Vaikka Telia TV onkin mielestäni paras mahdollinen yritys kaiken TV -sisällön kokoamisesta samaan käyttöliittymään, ei toteutus ole käyttäjän näkökulmasta vielä läheskään täydellinen, varsinkaan lineaaristen kanavien osalta. Sekavat sisältöoikeudet tekevät kokonaisuudesta vaikeasti hahmotettavan. Osa kanavista on suorana katsottavissa osa ei. Osassa on ohjelmakirjasto (VOD) käytettävissä, osassa ei. Elokuvia ei voi vuokrata suoraan mobiilisovelluksesta ja niin edelleen. Totutun kotimaisen kattauksen kuluttamiseen pitää käyttää useampia sovelluksia, kuten Katsomoa, Areenaa ja Ruutua. Kumma kyllä, ulkomainen sisältö löytyy usein luontevammin yhdestä paikasta. Miksiköhän?

Kun pohdintaan otetaan mukaan taas kesäkuukausina mediassa vellonut keskustelu Digitan ja YLE:n välisestä kauppasuhteesta, YLE-verojen valumisesta merkittävissä määrin ulkomaiselle sijoitusyhtiölle, tulee väistämättä mieleen kysyä Mihin DVB-T/T2 verkkoa enää tarvitaan? Vastaus kuuluu mielestäni, että eipä juuri mihinkään. Siksi en pitäisikään yllättävänä, että maanpäällisen televisioverkon ylläpito pyrittäisiin tulevaisuudessa sitomaan velvotteena lakiin, jotta luonnollinen monopoli saadaan pidettyä rullaamassa. Ja suomalainen maksaa.

Viimeiset silaukset mobiiliverkkojen kautta kulutettavan televisiosisällön käyttöliittymien kehittämiseksi töllön tasolle tapahtuvat tulevina vuosina väistämättä. Niiden tekemiseksi ei vaadita mitään laitteistomuutoksia. Puhtaasti mobiilin sovelluskehityksellä päästään huomattavasti perinteistä TV:tä nopeampaan palvelukehitykseen, eikä kuluttajia kiusata pakollisilla hankinnoilla. Näin varmasti myös tapahtuu, sillä monet toimijat ja yksilöt meistä tekevät päivittäin työtä sen puolesta. Suurimman hitausmomentin aiheuttavat luutuneet perinteiset liiketoimintamallit, jotka heijastuvat sisältöoikeusmarkkinoille. Teknologia ei ole enää pitkään ollut esteenä irtiotoille tai “palveluinnovaatiolle”.

On tietysti huomioitava, että kaikissa notkoissa ja alavilla-hallanvaaran-alueilla ei 3G tai parempi vielä kuulu. DVB-T/T2 verkko puolustaa paikkaansa myös tietyissä poikkeustilanteissa. Näitä tapauksia varten Suomeen riittäisi kuitenkin hyvin yksi SFN kanavanippu (Single Frequency Network), jonka peitolla ja kapasiteetilla hoidettaisiin julkiset velvoitteet sekä valtiolliset turvallisuustarpeet (aka. YLEn kanavat ja poikkeustilanneviestintä). Yhden taajuuden teknologialla vältetään jatkossa kanavahaku ja mahdollistetaan tehokkaampi liikkuva vastaanotto. Verkon tulisi olla kansallisessa omistuksessa (huoltovarmuus) ja verovaroin toteutettu rahoitus pitäisi olla tehokasta sekä läpinäkyvää. Tarpeettomaksi käyvien infrastruktuuripalveluiden yhteydessä ei tulisi enää soveltaa kilpailunvastaista logiikkaa eli Laskevan volyymin takia yksikköhinnat korotetaan suljetussa markkinassa vastaavasti. Hyvänä huonona esimerkkinä toimii vaikkapa Posti. Yksityisten sijoittajien tekemiä virhearviointeja ei saa maksattaa veronmaksajilla.

Haluan muistuttaa, että yllä esitetty vastaa kirjoittajan henkilökohtaista mielipidettä ja perustuu n. 25 vuoden kokemukseen suomalaisesta televisioliiketoiminnasta ja teknologiasta. Kirjoittaja ei esiinny mikään organisaation tai instituution äänitorvena, vaan pohtii asioita silloin tällöin laiturinnokassa.