Sinkko.org Mediaräppänä

Mediaperheen näivettynyt pää-äänenkannattaja

Sinkko.org Mediaräppänä header image 2

Artikkelin kirjoitti Risto

Naiset, päättäkää jo minkälaisia haluatte miesten olevan

13. Huhtikuuta 2008 · Ei Kommenttia

Viime aikoina tapahtunutta …

Ensin eduskunnan naiset – ei kauppaopiston naiset – tyrmäsivät eduskunnan kalapuikkoviiksimiehet. Katselivat kuulemma liikaa tissejä hississä. Sitten Pispalan telaketjufeministit halusivat kostaa Tampereen menetyksen kapinan aikaan esittelemällä Mannerheimin homona. Eipä aikaakaan, kun Kokoomuksen naiset saivat Jyrki-boy Kataisen pään kääntymään ja pakottamaan Ilkka Kanervan eroamaan ulkoministerin hommasta. Sitten Upin työntekijät nostivat protestin uutta johtajaansa Väyrystä vastaan. Oli kuulemma ollut humalassa työpaikallaan, ja erityisesti esimiestään humalaisena pelkäsi yksi (1!) naistyöntekijä.

Kelpaavatko naisille enää vain hymyilevät partiopojat, jotka kiltisti tekevät niin kuin mamma sanoo? Miehisen sukuvietin kaikki ilmenemismuodot julkisuudessa on täysin kielletty. Hauska havainto on tehty Ruotsissa. Siellä sanotaan yhteiskunnan ilmapiirin muuttuneen täydellisesti. Sikäläisen psykologisen puolustuksen viranomainen on julkaissut kirjan asiasta. Sen mukaan aikaisemmin katsottiin hyvin sopivan johtajaksi yhteiskunnassa mies, joka oli hyvästä suvusta ja joka oli yli 50-vuotias. Nyt pitääkin paikkansa täysin päinvastainen. Miksi meidän pitää kaikessa mennä Ruotsin perässä?

Äskettäin palasi mammalomaltaan takaisin ministeriksi Lehto-joku jostain kaukaa synkästä maakunnasta. Hän ei ole esitellyt miestään julkisuudessa – ei varmaan tarvitse miestä kuin kuhnurina lapsia siittämään. Säilytetäänkö miestä jossain pirtin takanurkassa ja otetaan käyttöön vain tarvittaessa? Tämäkö on miehen kuva nykypäivän ja tulevaisuuden Suomessa?

Avainsanat:

0 kommenttia tähän mennessä ↓

  • Miksei kukaan kommentoi...

Kirjaudu kommentoidaksesi.